Johan nyt! Tarja Halonen pykäsi firman pystyyn: Kotoisaks Oy!

Tarja Halonen, 82, muistetaan paitsi koko kansan ”Muumimammana” myös Suomen 11. presidenttinä ja maamme ensimmäisenä naispuolisena valtionpäämiehenä.

Hän piti Suomen ulkopolitiikkaa pystyssä vuosina 2000–2012. Halonen painotti kaudellaan hmisoikeuksia, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kansainvälisiä suhteita ja tehtäviä.

Mutta olisiko uskonut, että Tarja perustaa eläkepäivillään firman. Ja sen nimeksi tulee lämpimältä henkäykseltä kuulostava Kotoisaks Oy?

Näin kuitenkin on.

Como.fi kertoo, että Kotoisaks Oy perustettiin kesällä 2021. Tarja omistaa yhtiön yksin ja toimii sen hallituksen varsinaisena jäsenenä.

Kotoisaks Oy:n toimiala on asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen omistaminen, kunnossapito ja vuokraustoiminta.

Tarjasta tuskin on senioripäivillään tullut huoneistojen flippaaja, toisin sanoen että hän ostaisi vanhoja kämppiä, remontoisi ja edelleen myisi ne voitolla.

Tämän puolesta ei puhu myöskään firman liikevaihto.

Todennäköisin syy yhtiön perustamiselle on oman sijoitusasunnon tai mökin vuokraustoiminnan yhtiöittäminen.

Historiansa eli kolmen vuoden aikana firma on tehnyt rapiat 30 000 euroa liikevaihtoa. Tappiolla se oli ensimmäiset tilinpäätösvuodet (silloin 4 000 ja 2 000 euroa miinuksella), mutta viime vuonna se nousi 2 000 euroa voitolle.

Yhtiö on velkainen, ja sen omavaraisuus on vain 10 prosentin kantturoissa. Tase nousee 106 000 euroon, mutta siitä on velkaa liki 100 000 euroa.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *