Hengaillaan: Katsojilta yksimielinen tuomio Matti Röngälle ja Mervi Kalliolle

Ylen lauantai-iltojen tietokilpailuohjelma Hengaillaan päätti 21.2. kautensa finaaliin, jossa voittajiksi kruunattiin kirjailija Tuomas Kyrö ja kielitieteilijä Janne Saarikivi. Katsojissa ohjelma on herättänyt suuria tunteita.

Video: Mervi Kallio kertoo Kimi Räikkösestä.

Ohjelman Instagram- ja Facebook-tilit ovat täyttyneet ihastuneista kommenteista. Osa kirjoittaa “tienneensä” voittajat jo ennakkoon.

– Tiukkaakin tiukempaa tietämystä ja hymyä huulessa. Kiitos finaalipareille, kotisohvalla on turvallista ja rentoa kun tietää että ette jää telineisiin. Hyvää tv-viihdettä, eräs katsoja kehuu Instagramissa.

– Janne ja Tuomas tekivät vaikutuksen heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Nytkin voitto olisi ollut vieläkin suurempi jos olisivat uskaltaneet vetää hätäjarrusta aikaisemmin. Mutta hyviä olivat myös haastajat, toinen ylistää Instagramissa.

Haastajajoukkueessa kisasivat kirjailija Juha Itkonen ja näyttelijä Mikko Nousiainen.

– Ehdottomasti kiva kattoa finaalia kun on tietäviä ihmisiä ja ehdottomasti oikea jengi voitti, Sami kirjoittaa Facebookissa.

Matti ja Mervi ihastuttavat katsojia

Jo neljännelle kaudelleen ehtinyt ohjelma koki suuren muutoksen, kun ohjelmaa alusta asti juontanut Jenni Poikelus vaihtui Mervi Kallioon. 

Tuomarina toimi nyt jo kolmoskaudella mukaan tullut eläköitynyt uutistenlukija Matti Rönkä.

Katsojille muutos on ollut selvästi mieleen, sillä Matti ja Mervi -yhdistelmä kerää pelkkää hehkutusta finaalin jälkeisissä somekommenteissa.

– Tämä kausi oli ihan mahtava. Parhaat voittivat ja Mervi oli super ihana ja juonsi ammattitaidolla, Instagramissa kiitellään.

– Ihan parasta ohjelmaa mitä tulee, fiksuja ja sivistyneitä kilpailijoita, kiitos. Mervi ja Matti hyvä pari, kokki silmänilo, ohjelma jatkoon, kokki Dani Hänniseen silmänsä iskenyt toinen Insta-kommentoija jatkaa.

Katsojat haluavat enemmän

– Kiitos kaudesta Matti ja Mervi!! Upeasti, luontevasti olette johtaneet kokonaisuutta! Toivottavasti jatkatte juontajina, Instagram-kommentoija toivoo.

Katsojien viesteissä toive ohjelman ja sen vetäjien jatkamisesta toistuu. Osa katsojista myös haluaisi pidentää ohjelman kestoa nyt nähdystä seitsemän jakson kaudesta.

– Paras kausi tähän mennessä, hyvät kisaajat ja Mervi sopii tähän ohjelmaan erittäin hyvin, kiitos tästä kaudesta, vaikka olikin liian lyhyt, toivottavasti saamme ensi kaudella lisää jaksoja, Maritta toivoo Facebookissa.

– Kiva lauantai-illan ohjelma! Hyvät juontajat! Kivat bändit! Toivottavasti jatkuu tämä ohjelma! Tämmöistä tarvitaan, Päivi jatkaa.

Katsojien kommenteissa toistuu myös toive, että Yle antaisi Tuomakselle ja Jannelle oman ohjelman.

Hengaillaan-tietokilpailun kaikki neljä kautta löytyvät Yle Areenasta.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *