Surullinen tieto Radio Suomipopin tilanteesta – Kuulijaluvut romahtivat

Radio Suomipopin kuulijaluvuissa on tapahtunut selvä romahdus.

Finnpanelin mukaan marraskuun 2025 ja tammikuun 2026 välillä Suomipopia kuunteli keskimäärin 563 000 ihmistä viikossa. Suomipop on jäänyt selvästi kuunnelluimmasta kaupallisesta radiokanavasta, Novasta, jota kuunteli samalla aikavälillä keskimäärin 898 000 ihmistä viikossa.

Kanavilla on selkeä ero myös ohjelmakohtaisesti. Tämä käy ilmi, kun katsoo kanavan viikkokohtaisia kuulijalukuja marras–tammikuussa kello 6-10. Se on aika, jolloin radiokanavilla on yleisimmin käynnissä kanavan päätuote eli aamuohjelma.

Novan aamua kuunteli viikoittain tällä aikavälillä keskimäärin 514 000 ihmistä, kun Suomipopilla vastaava luku on 275 000.

Suomipopin ja Novan kaula toisiinsa oli lyhyempi vielä joitakin vuosia sitten. Esimerkiksi vuonna 2020 syys–marraskuussa sekä Suomipop että Nova tavoittivat molemmat viikossa runsaat miljoona kuulijaa.

Vuonna 2018 Suomipop oli jopa Novaa suositumpi. Suomipopia kuunteli tuolloin huhti–kesäkuussa viikossa keskimäärin 1,2 miljoonaa ihmistä, Novaa taas 1,1 miljoonaa kuulijaa.

Suomipop on enää vain vähän edellä Radio Rockia. Rockia kuuntelee viikoittain keskimäärin 519 000 ihmistä.

Esimerkiksi vielä vuonna 2020 Radio Rockin ja Suomipopin välillä oli selvä ero. Radio Rockia kuunteli tuolloin syys–marraskuussa viikkotasolla keskimäärin 660 000 kuuntelijaa, Suomipopin kuulijaluvut kulkivat miljoonissa.

Radion kuuntelussa on tapahtunut selvä muutos. Siinä missä vielä vuonna 2018 radiota kuunteli 3,8 miljoonaa suomalaista päivittäin, oli vuonna 2025 vastaava luku vähän yli 3,2 miljoonaa.

Viikonloppuisin radiota kuunnellaan vielä vähemmän. Kuulijoita on päiväkohtaisesti silloin noin 2,7–2,8 miljoonaa.

Kaupallisilla radioilla on yhteenlaskettuna noin 2 miljoonaa kuulijaa päivässä. Tiputus on ollut kovaa, koska vuonna 2018 tuo luku oli vielä keskimäärin noin 2,4 miljoonaa per päivä.

Etenkin nuori yleisö on löytänyt radion sijaan vahvemmin podcastit. Finnpanelin mukaan lähes joka kolmas 15-24-vuotias nuori kuuntelee podcasteja viikoittain.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *