Suvi Teräsniskan keikkaliput eivät myyneet – Artistilta surullinen ilmoitus

Laulaja Suvi Teräsniska julkisti alkuvuodesta Iltalauluja-kirkkokiertueen, jonka oli määrä olla 19 paikkakunnan tunnelmallinen kiertue. Liput eivät kuitenkaan ole myyneet, joten kiertue typistyy muutamaksi keikaksi huhtikuussa ja toukokuussa.

Artisti kertoo asiasta Instagram-päivityksessään.

– Hiihtolomaterveiset täältä Kolarista! Minun on harmikseni ilmoitettava että joudumme tässä kohtaa tiivistämään Iltalauluja -kiertuetta heikon ennakkomyynnin vuoksi, Suvi Teräsniska kirjoittaa.

– Olen tässä tilanteessa itseasiassa ekaa kertaa koko urallani ja toki se harmittaa mutta haluan olla rehellinen tilanteelle ja yleisölle, hän jatkaa.

Laulaja toteaa, että arvio lippumenekistä oli liian optimistinen.

– Lähdettiin rohkeasti kokeilemaan Iltalaulujen viemistä kirkkoihin. Aika ei ollut oikea nyt isoon kiertueeseen mutta hyvä uutinen on se, että päästään tekemään teille viisi ihanaa konserttia Porvoossa, Vantaalla, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa, hän kertoo.

Näet päivityksen alta tai täältä.

Ilmoitus on Suvi Teräsniskalta poikkeuksellinen, sillä iskelmälaulaja on nauttinut vuosikausia tasaista suosiota. Hänellä on laaja yleisö ja maine suurten tunteiden tulkkina. Kevätkiertueensa viidellä keikalla Teräsniska esiintyy intiimisti kitaristi Peter Engbergin kanssa. Palkittu Teräsniska on julkaissut urallaan 14 albumia, joissa piisaa hittejä, kuten Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä, Seuraavassa elämässä sekä Rikki mutta riittävä.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *