
Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman tähtien Aki ja Heli Palsanmäen elämään paistaa vaihteeksi aurinko.
Aki kertoi viime jouluna Seiskalle, että hän on saanut syöpäkontrollista puhtaat paperit. Äkkiarvaamatta paljastunut keuhkosyöpä leikattiin onnistuneesti syksyllä 2024.
Sairaus ei vieraillut ensimmäistä kertaa, sillä Heli-vaimo kävi läpi kohtusyövän vuonna 2022.
Tervehtyneet tv-tähdet ovat nauttineet talven hyvin ansaitusta lomasta Espanjan Aurinkorannikolla. Nyt he ovat palaamassa takaisin sorvin ääreen Uuraisille, Hirvaskankaalle.
Seiskan selvityksen mukaan pariskunta voi aloittaa työvuotensa positiivissa merkeissä myös taloudellisessa mielessä.
Selättivät tappiokierteen
Tuoreen tilinpäätöksen mukaan tv-tähtien taustayhtiö Hirvaskankaan Kauppahuone Oy voi jälleen paksusti.
Yhtiö kirjasi vuonna 2025 yhteensä 196 000 euron liikevaihdon, josta jäi voittoa 24 000 euroa. Avainluvut kuitenkin laskivat edelliseltä tilikaudelta, sillä vuonna 2024 myyntiä oli 238 000 euroa ja tulosta syntyi 58 000 euroa.
Silti firman tulos varmasti lämmittää Akin ja Helin mieltä, sillä yhtiöllä on takanaan myös vaikeampia aikoja. Yritys nimittäin kirjasi vuosina 2022–2023 yhteensä 56 000 euroa tappioita.
Palsanmäkien firma näyttää tolkulla johdetulta yritykseltä.
Esimerkiksi kulurakenne on hyvin tasapainossa, sillä Hirvaskankaan Kauppahuone Oy maksoi henkilöstökuluja 90 000 euroa ja muita kuluja yhtiöllä oli noin 67 000 euron arvosta.
Maltilliset osingot
Toimintansa aikana Akin ja Helin putiikki on onnistunut kasaamaan myös omaisuutta.
Sillä on 202 000 euroa voitonjakokelpoisia varoja, eikä taseesta paljastu merkittäviä velkoja.
Firman varoista 118 000 euroa makaa turvallisesti pankkitilillä. Lisäksi sillä on 17 000 euron sijoitukset, 32 000 eurolla aineellisia hyödykkeitä ja vaihto-omaisuutta 33 000 euron arvosta.
Aki ja Heli ovat maltillisia yrittäjiä, sillä he nostivat voitollisen tilikauden päätteeksi vain 16 150 euron osingon.
Ratkaisu ei varmasti vaaranna yhtiön tulevaisuutta.
Suosikkisarja jatkuu
Suomen huutokauppakeisari -sarja on ollut merkittävä palanen suomalaista tv-viihdettä vuodesta 2013 alkaen.
Ohjelman konsepti on yksinkertainen: siinä seurataan Aki ja Heli Palsanmäen valmistautumista jokaviikkoiseen huutokauppaan, jossa myydään erilaista käytettyä tavaraa.
Sarjan tavaramerkkejä ovat Akin kaksimieliset letkautukset ja hanskalari Markku Saukon nikkaroinnit.
Viime vuosina ohjelman tulevaisuus on ollut runsaan spekuloinnin kohteena. Välillä on näyttänyt siltäkin, että suosikkisarja päättyy.
Hiljattain Huutis-fanit saivat kuitenkin iloisia uutisia.
Nelonen ilmoitti, että Suomen huutokauppakeisaria kuvataan tänä vuonna kymmenen uutta jaksoa.
Papu-koira mukana
Sarjaan tulee myös uusi esiintyjä, sillä pariskunnan elämään on tullut mukaan Papu-koira.
Uusia jaksoja kuvataan huhtikuusta alkaen, ja teossa on jo 19. kausi.
Aki kertoi hiljattain Katsolle, että ohjelmanteko ei edelleenkään kyllästytä kokenutta meklaria.
– Meillä on virtaa tehdä ohjelmaa. Niin kauan on luvattu tehdä ohjelmaa kuin katsojia ja faneja riittää. Niin myöhän tehhään, Aki sanoi Katsolle.
Yhteistyö Nelosen kanssa on ollut kannattava, sillä ohjelman myötä Hirvaskankaan huutokaupasta on tullut ehta turistikohde.
– Lapsissa on aika paljon semmosia, että kun vanhemmat kysyy mihinkä haluat lähteä kesälomalla, niin eivät sanokaan Linnanmäelle tai Särkänniemeen, vaan ne sanovat että huutokauppaan, Aki paljasti Katsolle.
Ohjelman uusi kausi esitetään syksyllä Nelosella.