Ikävä on valtava, mutta kiitollisuus vielä suurempi

Unelmia Italiassa -sarjassa seurataan Ellen Jokikunnaksen ja Jari Raskin perheen elämää Suomessa ja Italiassa. Mukana menossa uusimmalla sarjan kaudella ovat Ralph-poika sekä koirat Reino ja Viljo. Aiemmilla kausilla perheeseen kuului Jokikunnaksen ja Raskin lisäksi ainoastaan Reino.

Sarja on koskettanut suomalaisia, ei vähiten vahvojen tunteiden välittäjänä. Suosiosta kertoo se, että sarja on voittanut Kultaisen Venlan Vuoden lifestyle-ohjelma kategorian kahtena vuotena peräkkäin v. 2024 ja 2025.

Yksi edellisten kausien päätähdistä on ollut Reino-koira. Iso tanskandoggi nousi katsojien suosikiksi. Viime keväänä perhe joutui jättämään hyvästit Reinolle.

Tuolloin Jokikunnas kirjoitti Instagram-tilillään koskettavan rehellisen kirjoituksen Reinosta:

-Reino 20.10.2015-7.4.2025. Herttainen, ihmeellinen perheemme sydän on saateltu viimeiselle matkalleen. Melkein kymmenen vuoden ajan hän teki elämästämme kauniimpaa – isolla sydämellään, lempeällä katseellaan ja valtavalla olemuksellaan, joka silti aina asettui varoen, ettei vain kukaan jäisi tassun alle.

Reino valtasi sängyn Italian kodissa Unelmia Italiassa -sarjassa. Kuva: MTV3

Jokikunnas jatkaa kirjoitustaan Reinon luonteesta kertoen:

-Reino ei ollut vain koira. Hän oli lempein ja viisain olento, joka kantoi meidän surumme ja murheemme kuin ne olisivat olleet höyheniä. Hän kuunteli hiljaa, tuli ihan kiinni ja lohdutti painamalla päänsä olkapäälle ja muistutti meitä joka päivä siitä, mitä on ehdoton rakkaus.

Jokikunnas ja Rask joutuivat tekemään ison päätöksen, kun Reinon vointi huononi.

-Vanhuus teki tehtävänsä, vaikka me teimme kaikkemme. Hyvä hoito, pehmeät pedin kulmat ja rakkaus eivät enää riittäneet pitämään pyllyä pystyssä – ja me tiesimme, ettei Reino ansainnut kipua. Hän ansaitsi päästää irti, arvokkaasti, lempeästi ja sylissä.

Reino tykkäsi matkustamisesta. Tässä kuono ulkona kohti uusia seikkailuja Jari Raskin kanssa Unelmia Italiassa -sarjassa. Kuva: MTV3

Reinon menemistä rajan taakse Jokikunnas kuvaa näin:

-Nyt Reino kirmaa sateenkaaren toisella puolella – ilman kolotuksia, kevyenä kuin pentu, suurena ja suloisena kuten aina. Meidän rakas Reino.

Reino ehti tutustua koiranpentu Viljoon, tässä isompi kaveri ja vähän pienempi. Kuva: MTV3

Lopuksi Ellen Jokikunnas kiittää Reinoa ja päättää kirjoituksen koskettaviin kiitossanoihin:

-Ikävä on valtava, mutta kiitollisuus vielä suurempi. Kiitos, että ehdit vielä hoivata lempeästi Ralphia ja ohjeistaa hellästi uutta tanskannakkia, Viljoa. Kiitos, että kuljit rinnallamme parhaat seikkailut. Kiitos, että olit meidän.

Related Posts

Ministerille riitti – Nyt tuli ilmoitus

Häп päivittää asiasta viestipalvelυ X:ssä. Aппa-Kaisa Ikoпeп oп toimiпυt kυυsi vυotta kokoomυkseп varapυheeпjohtajaпa. – Koeп kυiteпkiп, että oltυaпi täydet kolme kaυtta varapυheeпjohtajaпa, oп aika tehdä tilaa myös…

Zaпim przeszli do dyskυsji

Patryk Jaki i Tobiasz Bocheński пa środę (18 marca) zaplaпowali kolejпe spotkaпia z serii “Zmień пasze zdaпie”. Jedпo z пich miało odbyć się o godz. 11 przy…

Valkoiset arkυt laskettiiп maahaп – Traagisessa tυlipalossa kυolleeп lapsiperheeп haυtajaisiiп saapυпυt satoja sυrevia

Valkoiset arkut laskettiin maahan – Traagisessa tulipalossa kuolleen lapsiperheen hautajaisiin saapunut satoja surevia

Pähkiпäriпteeп traagisessa tυlipalossa kυollυt perhe lasketaaп keskiviikkoпa haυdaп lepooп. Haυtaυsseremoпia järjestetääп Vaпtaaп Rυskeasaппaп haυtaυsmaalla kello 13.30. Iltalehti osallistυυ haυtaυsseremoпiaaп yhteisöп kυtsυsta. Vaпhemmat ja heidäп kolme pieпtä lastaaп…

Valkoiset arkut laskettiin maahan – Traagisessa tulipalossa kuolleen lapsiperheen hautajaisiin saapunut satoja surevia

Pähkinärinteen traagisessa tulipalossa kuollut perhe lasketaan keskiviikkona haudan lepoon. Hautausseremonia järjestetään Vantaan Ruskeasannan hautausmaalla kello 13.30. Iltalehti osallistuu hautausseremoniaan yhteisön kutsusta. Vanhemmat ja heidän kolme pientä lastaan…

Mies mυrhasi Sariп jυlmasti ja tυomittiiп eliпkaυtiseeп – Pääsee piaп vapaaksi

Mies mυrhasi Sariп jυlmasti ja tυomittiiп eliпkaυtiseeп – Pääsee piaп vapaaksi

Sari Lehtoseп mυrhaaja vapaυtυυ eliпkaυtisesta vaпkeυdesta. Helsiпgiп hovioikeυs päätti maaliskυυssa 2026, että mυrhaaja vapaυtυυ ehdoпalaiseeп vυoппa 2027.

Me Naiset: Karita Tykkä avaa eroпsa taυstat

Me Naiset: Karita Tykkä avaa eroпsa taυstat

Yrittäjä Karita Tykkä, 49, erosi tammikυυssa aviomiehestääп Petri Tykästä. Vυoппa 2008 häitääп jυhliпυt pariskυпta päätyi lopυlliseeп erooп υseammaп vυodeп veivaamiseп jälkeeп, sillä he olivat…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *