Totuus Aki ja Heli Palsanmäen huutokauppabisneksestä

Hirvaskankaan kauppahuoneen tulos vuodelta 2025 pieneni edellisvuoteen verrattuna.

Tuloslaskelma alkaa bruttotuloksesta, joka käytännössä on yhtiön myyntikate. Bruttotulos oli viime vuonna 196 222 euroa, ja se supistui edellisvuodesta 42 185 euroa. Edellisvuonna bruttotulos oli 238 407 euroa.

Yhtiö on julkaissut niin sanotun lyhennetyn tuloslaskelman, jossa ei kerrota lainkaan liikevaihtoa.

– Tulostietojen perusteella Hirvaskankaan huutokauppa ei ole mikään kultakaivos, toteaa Kauppalehden analyytikko Ari Rajala.

Rajala sanoo myyntikateprosentin olleen yhtiöllä aiemmin noin 75 prosenttia, joten liikevaihto on ollut nyt arviolta noin 250 000 euroa.

Kaupparekisteristä löytyy myös yllättävä tieto. Palsanmäet eivät suinkaan omista yritystä puoliksi, vaan Heli omistaa siitä 70 prosenttia ja Aki 30 prosenttia.

Yhtiöstä maksettiin palkkaa vain 81 268 euroa. Yhtiön palveluksessa on kolme henkilöä, eli Palsanmäet ja ”apumies” Markku Saukko. Näin ollen palkkaa tulisi vain 27 000 euroa per henkilö.

Osinkoa yritys on maksanut 15 500 euroa, josta Helin osuus oli 10 850 euroa ja Akin 4 650 euroa.

Jakokelpoista omaa pääomaa oli vuoden lopussa 199 811 euroa, josta osinkoa jaetaan kuluvana vuonna 16 150 euroa. Kassavaroja oli vuoden lopussa 117 585 euroa, joten osinko voidaan rahoittaa yhtiön kassasta.

Palsanmäillä on myös vuokratuloja.

Rajala vertasi ansiotuloja huutokaupan maksamiin palkkoihin. Vertailusta käy ilmi, että pääosa Akin ja Helin tuloista tulee TV-ohjelman teosta, pelkällä huutokaupan palkoilla ei kovin hyvin pärjäisi.

Palsanmäkien Suomen huutokauppakeisari -ohjelmaa on esitetty vuodesta 2013 lähtien. Ohjelma on palkittu muun muassa Kultainen Venla -palkinnolla.

Palsanmäkiä ovat koetelleet sairastumiset viime vuosina. Aki kertoi vuonna 2024 sairastuneensa syöpään. Akin syöpä leikattiin samana vuonna lokakuussa, eikä se levinnyt.

Muutamaa vuotta aiemmin Heli sairastui syöpään. Heliltä löydettiin pahalaatuinen kasvain kohdusta. Syöpä oli ehtinyt levitä muuallekin elimistöön ja Heli joutui käymään läpi rankat syöpähoidot. Elokuussa 2022 Heli kertoi Seiskalle parantuneensa syövästä.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *