Suomi on taas maailman onnellisin maa

Suomi komeilee Maailman onnellisuusraportin listan kärjessä yhdeksättä vuotta peräkkäin.

YK:n Maailman onnellisuusraportti on nimennyt Suomen jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi.

Suomi on pitänyt paikkansa listan ykkösenä jo yhdeksän vuotta.

Myös muut Pohjoismaat ovat pärjänneet vertailussa hyvin. Suomen jälkeen listan toisella sijalla on Islanti ja kolmantena Tanska. Ruotsi on sijoittunut viidenneksi ja kuudetta sijaa pitää Norja.

Costa Rica on sujahtanut Pohjoismaiden väliin neljännelle sijalle. Se on kaikkien aikojen paras sijoitus Latinalaisen Amerikan maille.

Raportin onnellisuusluokitus perustuu kolmen vuoden keskiarvoon vastaajien itsearvioituun tyytyväisyyteen elämäänsä.

Vastaajia pyydetään arvioimaan tyytyväisyyttä omaan elämäänsä asteikolla nollasta kymmeneen. Suomalaisten vastausten keskiarvo on 7,8 pistettä.

Onnettomimpia ollaan raportin mukaan Afganistanissa. Maan keskiarvo on 1,4 pistettä. Afganistanilaisten naisten antama arvio onnellisuudestaan on vielä matalampi, 1,3 pistettä.

Sosiaalisen median käyttö

Raportissa on tänä vuonna tutkittu sosiaalisen median ongelmakäytön vaikutusta onnellisuuteen. Erityisesti nuorten onnellisuutta on puntaroitu.

Raportin mukaan ongelmallinen sosiaalisen median käyttö vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja erityisesti tyttöihin.

Latinalaisesta Amerikasta kerätyn datan perusteella sellaiset sosiaalisen median kanavat, joiden kautta voi luoda ja pitää yllä sosiaalisia kontakteja, voivat vaikuttaa positiivisesti.

Algoritmien kuratoimaa sisältöä tarjoavilla sosiaalisen median palveluilla sen sijaan on negatiivinen vaikutus suurkuluttajille.

Raportin mukaan yli 92 prosenttia 16–24-vuotiaista suomalaisista ja yli 74 prosenttia 25–64-vuotiaista käyttää sosiaalista mediaa.

Juttuun lisätty kappale sosiaalisesta mediasta klo 6:00.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *