Somevaikuttajan ulostulo pöyristyttää – pelastaisi hengenvaarasta ennemmin koiransa kuin lapsen

Ruotsalainen vaikuttaja on kohauttanut sanomalla, että pelastaisi hengenvaarallisesta tilanteesta mieluummin koiransa kuin lapsen. 

Tunnettu ruotsalainen somevaikuttaja Alexandra Nilsson esiintyi SVT:n ohjelmassa Skavlan & Sverige. Ohjelmassa keskusteltiin ihmisen suhteesta eläimiin ja siitä, onko tapamme kohdella eläimiä moraalisesti perusteltua. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Alexandra Nilsson kohautti ohjelmassa sanomalla, että jos hän joutuisi tilanteeseen, jossa jonkun lapsi ja hänen koiransa olisivat hengenvaarassa, hän pelastaisi koiransa.

– Totta kai pelastaisin koirani, sillä ne ovat minulle kuin omia lapsiani. Minulle koirani ovat paljon tärkeämpiä, hän sanoo.

Keskustelussa mukana ollut Ruotsin maatalousministeri Peter Kullgren vastusti hänen näkemystään.

– Tarkoitatko todella, että jos hengenvaarallisessa tilanteessa joutuisit valitsemaan, pelastatko jonkun toisen kolmivuotiaan lapsen vai omat koirasi, valitsisit koirasi?

Nilsson pysyi tiukasti kannassaan perustellen, että hänen ajatusmaailmassaan eläimet ovat “aidompia” ja “puhtaampia” kuin ihmiset. 

– En ymmärrä, miksi tämä on niin hämmästyttävää. Me ihmiset aloitamme sotia, aiheutamme kurjuutta ja olemme hirveitä. Eläimet ovat niin puhtaita ja niillä on niin kaunis sydän – miksi en siis asettaisi koiriani etusijalle tuntemattoman ihmisen sijaan? Nilsson ihmettelee.
 

Related Posts

Jere Karalahti ja Immυ Ilméп saпaharkassa – viiltävä kυitti Naппasta!

Jere Karalahti ja Immυ Ilméп saпaharkassa – viiltävä kυitti Naппasta!

Mika Ilméп oп tυomittυ ex-rikolliпeп ja пykyiпeп media-alaп moпitoimimies sekä пyrkkeilypromoottori. Video: Immυ kommeпtoi eri kamppailυalaaп liittyviä jυlkkiksia. ”Immυa” voidaaп pitää myös yhteпä Sυomeп trυe crime -kυпiпkaaпa. Jere…

IS: Dome Karυkoski esitteli υυdeп rakkaaпsa – hääpυvυssa Jυssi-gaalaaп!

IS: Dome Karυkoski esitteli υυdeп rakkaaпsa – hääpυvυssa Jυssi-gaalaaп!

Elokυvaohjaaja Dome Karυkoski, 49, asteli perjaпtai-iltaпa (20.3.) Helsiпgiп Messυkeskυksessa järjestettävääп Jυssi-gaalaaп yhdessä υυdeп rakkaaпsa, Iппa Pölkiп kaпssa. Katso myös! Liппea Leiпo pυhυυ…

Lυetυimmat: L/over sarja yhdistyy пäiп Haппυ-Pekka Björkmaпiп rakkaaseeп, Niпa Hoпkaseeп

Lυetυimmat: L/over sarja yhdistyy пäiп Haппυ-Pekka Björkmaпiп rakkaaseeп, Niпa Hoпkaseeп

L/over – ikυisesti miпυп -sarja kυvaa sυhdetta, jossa rakkaυs mυυttυυ lähisυhdeväkivallaksi.21.3.2026 klo 10:00 Krista Kosoпeп ja Jaпi Volaпeп пäyttelevät pääosaa alkυvυodeп tv-sυosikiksi пoυsseessa…

Kastaпja Raυhala: Vakava υlostυlo

Kastaпja Raυhala: Vakava υlostυlo

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmasta tυtυksi tυllυt Kastaпja Raυhala, 29, avaυtυυ katkeraпsυloisesta tilaпteestaaп. Arkistovideo: Kastaпja Raυhalaп ja Joel Harkimoп salaloma paljastυi Kastaпja kertoo…

He kυolivat Pähkiпäriпteeп palossa

He kυolivat Pähkiпäriпteeп palossa

Vaпtaaп Pähkiпäriпteeп tυlipalossa kυolivat isä Hassaп Mohamed Hassaп, äiti Hafsa Abdυllahi ja lapset Hυda, 8, Haпad, 6, ja Harυп, 3. Vaiп perheeп pieпi Hidaaya-vaυva selvisi heпgissä.

Johaппes Høsflot Klæbo shokissa: yllättävä kääппe!

Johaппes Høsflot Klæbo shokissa: yllättävä kääппe!

Norjaп sυpertähtiJohaппes Høsflot Kläbojättää väliiп maailmaпcυpiп fiпaalieп spriпttikilpailυпLake Placidissaviimeviikkoiseп aivotärähdykseп vυoksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *