
Latela-ohjelmasta tutuksi tulleen Lauri ”Late” Huttusen tuomiot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta jäävät voimaan.
Pirkanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan Iltalehdelle tiistaina 24. maaliskuuta, että Huttunen ilmoitti käräjäoikeudelle tyytymättömyyttään tuomioistaan. Huttunen ei kuitenkaan toimittanut valituskirjelmää käräjäoikeuteen määräpäivään mennessä. Valituksen viimeinen määräpäivä oli maanantaina 23. maaliskuuta.
Tuomio on nyt lainvoimainen.
Huttunen sai rikoksista yhteisen rangaistuksen, joka on 80 päiväsakkoa. Maksettavaa hänelle kertyi yhteensä 3680 euroa. Sen lisäksi hänen tulee korvata tuhansia euroja oikeudenkäyntikuluja sekä uhreille kärsimyksestä yhteensä 4750 euroa.
Rikosten uhreina oli kaksi Huttusen lähipiiriin kuuluvaa ihmistä, joista toinen on alaikäinen.
Teot tapahtuivat kesällä 2024 ja tammikuussa 2025.
Huttunen myönsi syyllisyytensä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Tuomion mukaan hän oli julkaissut julkisella Facebook-tilillään alaikäisen uhrin yksityiselämää koskevia tietoja tavalla, joka oli omiaan aiheuttamaan tälle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.
Kunnianloukkaussyyte perustui siihen, että Huttunen oli julkaissut Facebook-tilillään täysi-ikäisestä asianomistajasta kirjoituksen, jossa väitti tämän kavaltaneen rahaa. Oikeuden mukaan kyse oli valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisestä tavalla, joka oli omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.
Hän kutsui asianomistajaa muun muassa ”valuuttavampyyriksi”. Tuomiossa todetaan, ettei asianomistajaa ole tuomittu kavalluksesta eikä häntä ole edes epäilty sellaisesta.
Huttunen kiisti syyllistyneensä kunnianloukkaukseen, mutta myönsi kirjoittaneensa kyseisen päivityksen. Hänen mukaansa kirjoituksessa esitetty väite kavalluksesta pitää paikkansa. Hän myönsi myös kutsuneensa asianomistajaa ”valuuttavampyyriksi”, mutta katsoi, ettei ilmaus aseta tätä halveksunnan kohteeksi.
Tuomion mukaan laiton uhkaus liittyi siihen, että Huttunen oli soittanut hätäkeskukseen ja kertonut suunnitelleensa ja ajatelleensa täysi-ikäisen asianomistajan tappamista jo yli vuoden ajan. Myöhemmin hän oli myöntänyt asian myös ensihoitajille ja selviämishoitoasemalla.
Puhelun aikana hänen todettiin olleen noin 2,5 promillen humalassa.
Viranomaiset pitivät uhkausta niin vakavana, että tieto siitä välitettiin asianomistajalle. Myös oikeus arvioi teon vakavaksi, koska kyse oli henkirikoksella uhkaamisesta.
Noin kaksi viikkoa myöhemmin Huttunen pyysi asianomistajalta anteeksi uhkailuaan tekstiviestitse.
Huttunen myönsi toimineensa teonkuvauksessa kuvatulla tavalla, mutta kiisti syyllistyneensä laittomaan uhkaukseen. Hänen mukaansa hän ei olettanut, että hänen sanomisensa välittyisivät asianomistajan tietoon.
0 seconds of 51 secondsVolume 90%