
Irlantilainen näyttelijä Finnian Garbutt, 28, sairastaa parantumatonta syöpää.
Maaliskuun alussa Garbutt kertoi Instagramissa saaneensa diagnoosin kolmannen asteen ihosyövästä, joka on levinnyt hänen kaulaansa. Näyttelijä oli alun perin mennyt lääkäriin, koska hänen parturikampaajansa löysi kyhmyn hänen korvansa takaa neljä vuotta sitten. Garbutt luuli kyhmyä aluksi sisäänpäin kasvaneeksi karvaksi.
Mikäli linkki ei näy, voit katsoa kuvan Garbuttista täältä.
Lopulta Garbuttilta poistettiin 75 imusolmuketta kasvoista ja kaulasta.
– Viimeisen kuukauden aikana minulla on ollut kipua selässäni ja lonkassani. Syöpätiimini otti minut toissapäivänä sairaalaan tarkkailuun ja lähetti muutamiin kuvantamistutkimuksiin, näyttelijä kertoi Instagram-julkaisussaan maaliskuun alussa.
– Valitettavasti kuvantamistutkimukset ovat osoittaneet, että syöpä on edennyt nopeasti kehossani, joten olen nyt elämäni viimeisissä vaiheissa, hän lisäsi.
Ulostulollaan Garbutt halusi tehdä selväksi, että aikoo nauttia viimeisistä hetkistään perheensä ja ystäviensä kanssa.
Pian päivityksensä jälkeen Garbutt perusti GoFundMe-palveluun keräyksen hänen perhettään varten.
– Haluan, että vaimoni ja vauvamme saavat ansaitsemansa elämän. Haluaisin olla se, joka sen heille tarjoaa, mutta nyt se ei ole enää valitettavasti mahdollista. Kaikki lahjoitukset auttavat suuresti tukemaan vaimoani ja vauvaani, kun he selviytyvät elämästä ilman minua, hän kertoi Instagram-julkaisussaan.
Mirror-uutissivuston mukaan Garbutt kertoi äskettäin Instagram-tarinoissaan, että hän on saattohoidossa. Päivityksen mustavalkoisessa kuvassa näyttelijä makoili sairaalavuoteessa. Instagram-tarinat ovat nähtävissä 24 tuntia julkaisusta.
– Kiitos, että olette tukeneet minua ja perhettäni. En enää jaa GoFundMe-sivuani, mutta se on yhä aktiivinen tilini kuvailutekstissä. Rakastan teitä, hän kirjoitti.
Garbutt tunnetaan muun muassa Ryan Powerin roolista BBC:n rikosdraamassa Hope Street.
Jos linkki ei näy, voit katsoa kuvan Hope Street -sarjan kulisseista täältä.