34-vuotiasta naista epäillään taposta Esperin yksikössä: ”Todella vakava ja järkyttävä asia”

Poliisi epäilee, että 34-vuotias turkulaisnainen puukotti miehen kuoliaaksi hoivayhtiö Esperin asumisyksikössä lauantaina.

Poliisin tietojen mukaan naisen ja uhrin välillä oli syntynyt riitaa, jonka päätteeksi nainen puukotti miestä.

– Naisen epäillään puukottaneen riidan vastapuolta useita kertoja. Ensihoidon elvytyksestä huolimatta uhri menehtyi saamiinsa vammoihin, kertoo tutkinnanjohtajan sijaisena toimiva rikoskomisario Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa.

Poliisi esittää naista vangittavaksi taposta epäiltynä. Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee asiaa keskiviikkona.

Iltalehden tietojen mukaan naisella ei ole merkittävää rikostaustaa kymmenen viime vuoden ajalta.

Epäilty henkirikos tapahtui lauantaina 11. huhtikuuta. Poliisi sai hälytyksen Iso-Heikkilän asuinalueella sijaitsevaan yksityisasuntoon lauantaina kello 11.57.

Kyseinen asunto on Esperin asumisyksikössä, joka tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista sekä kevyempiä asumispalveluja aikuisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

Iltalehden tietojen mukaan taposta epäilty nainen asuu kyseisessä yksikössä.

Esperi vahvistaa asian tiedotteessaan.

– Kaikille yksikössä asuville asukkaille sekä henkilöstölle tarjotaan ammattiapua asian käsittelyssä yhteistyössä työterveyshuollon sekä hyvinvointialueen kanssa. Väkivallan teko on todella vakava ja järkyttävä asia. Otamme syvästi osaa läheisten suruun”, sanoo Esperin aluepäällikkö Kimmo Nurmi tiedotteessa.

– Turvallisuus on meille, asukkaillemme ja henkilöstöllemme aina ensiarvoisen tärkeää. Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että arki yksiköissä on rauhallista ja turvallista kaikille, Nurmi jatkaa.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *