Natalie Portman odottaa vauvaa

Israelilais-yhdysvaltalainen näyttelijä Natalie Portman, 44, on raskaana. Asiasta uutisoi Harpers bazaar.

Portman odottaa lasta yhdessä kumppaninsa, ranskalaisen musiikintuottaja Tanguy Destablen kanssa. Hän tuottaa musiikkia taiteilijanimellä Tepr.

– Olemme todella innoissamme. Olen myös todella kiitollinen, sillä tiedän, että tämä on suuri etuoikeus ja ihme, Portman kommentoi Harpers bazaarille.

Lehden mukaan Portmanin toinen vanhemmista on hedelmällisyyslääkäri. Hän on lapsuudestaan asti kuullut, kuinka vaikeaa raskautuminen voi olla.

Tuleva pienokainen on Portmanin kolmas lapsi, mutta hänen ja Destablen ensimmäinen yhteinen lapsi. Portmanilla on 14-vuotias Aleph-poika ja 9-vuotias Amalia-tytär aiemmasta avioliitostaan koreografi Benjamin Millepiedin kanssa.

Portman kertoi haastattelussa voivansa tällä hetkellä erittäin hyvin. Hän kertoo pitävänsä itsestään huolta muun muassa käymällä säännöllisesti uimassa. Hän viettää myös paljon aikaa perheensä ja lastensa kanssa.

– Minulla on enemmän energiaa kuin luulin! Oscar-palkittu näyttelijä hehkuttaa.

Portman asuu nykyisen puolisonsa kanssa osittain Ranskassa.

– Ranskassa täysiaikaisena raskautena pidetään 41 viikkoa 40 viikon sijaan, joten luultavasti saan olla tällä kertaa viikon pidempään raskaana, hän naurahtaa lehdelle.

Portman perusti vuonna 2020 yhdessä Sophie Masin kanssa Mountain A -tuotantoyhtiön. Harpers Bazaarin mukaan Portmanilla ja Masilla on useita valmiita projekteja työpöydällään. Tuotantoyhtiö keskittyy erityisesti elokuviin, jotka näyttävät maailmaa naisnäkökulmasta. Esimerkiksi Cathy Yanin ohjaamassa The Gallerist -elokuvassa Portman näyttelee taidekauppiasta.

Lähde: Harpers bazaar

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *