Beata Leppilampi teki yllättävän ratkaisun

Kauneustoimenpiteet ovat arkistuneet viime vuosien aikana merkittävällä tavalla, mutta nyt yhä useammat haluavat eroon tehdyistä ulkonäkömuutoksistaan. Heidän joukossaan on nykyisin myös entinen taitoluistelija Beata Leppilampi.

Mikko ja Beata Leppilampi kestivät ahdistelukohun:

Beata on puhunut avoimesti huuliensa täyttämisestä täyteaineilla. Ensimmäisen kerran hän on täyttänyt huuliaan jo noin kymmenen vuotta sitten.

Nyt Beata on kuitenkin päättänyt luopua huulitäytteistään. Hän esittelee poisto-operaation tuloksia julkaisemallaan Instagram-videolla.

– Se täyteaine oli levinnyt, eli kannattaa pitää mielessä tuommoinenkin asia, Beata muistuttaa ja osoittaa sormellaan huuliensa reunamia.

– Olin ihan kiinnostunut näkemään, että miltäs minä oikeasti näytinkään. 

Beata kertoo, että on nykyisin kummallista katsoa itseään peilistä ja totutella omaan naamaansa.

Beata on kertonut avoimesti hoidattavansa kasvojaan erilaisilla toimenpiteillä kauneushoitoloissa. Myös huulitäytteiden poisto on tehty yhteistyösopimuksen puitteissa helsinkiläisellä kauneusklinikalla.

Tammikuussa Beata ei ollut vielä luopunut huulitäytteistään. Kuvassa hän poseeraa veljensä Bela Pappin kanssa.
ATTE KAJOVA

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *