

Entinen Miss Suomi Shirly Karvinen kommentoi Instagram-tilillään hänestä levitettyjä väitteitä.
Huhut liittyvät hänen edelliseen suhteeseensa ja eron syihin.
Karvinen ja laulaja Sanni Kurkisuo erosivat viime vuonna. Suhde kesti viisi vuotta. Sosiaalisessa mediassa vellovien huhujen mukaan eron syynä olisi ollut Karvisen mahdollinen uusi kumppani. Nämä väitteet Karvinen kiistää.
– Eroon ei omalta osaltani liity kolmansia osapuolia. Suhteesta lähteminen oli vaikea ja pitkä prosessi, ja päätös erosta oli yhteinen jo hyvän aikaa ennen kuin se tuli julkiseksi, Karvinen kirjoittaa suorasanaisesti Instagramissa.
Huhut saivat vettä myllyyn, kun Sannilta ilmestyy perjantaina kappale Sinä ja se poitsu. Oman elämänsä sherlockit esimerkiksi viestipalvelu Jodelissa ovat tulkinneet tämän tarkoittavan Karvista ja hänen mahdollista uutta miesystävää.
Karvinen kuvailee viiden vuoden suhteensa Sanniin olleensa elämänsä merkityksellisin ihmissuhde.
– Siksi tuntuu raskaalta nähdä se nyt typistettynä anonyymeihin pohdintoihin ja oletuksiin eron syistä.
Karvinen kirjoittaa julkisuudessa olevien ihmisten ihmissuhteiden olevan väistämättä osittain julkisia, mutta samalla ne ovat myös hyvin yksityisiä ja herkkiä.
Äskettäin ensiasuntonsa ostanut Karvinen sanoo, että hänen elämässään on nyt rauhaa ja pysyvyyttä, eli asioita, joista hän on haaveillut pitkään.