Anne Kukkohovi rikkoi hiljaisuuden

Juontaja Anne Kukkohovi, 55, on tehnyt paluun sosiaaliseen mediaan.

Matkavahti: Anne Kukkohovi New Yorkissa:

Tavallisesti aktiiviseen tahtiin kuulumisiaan päivittelevä Anne vetäytyi julkisuuden valokeilasta tammikuun puolenvälin tienoilla. Tuolloin hän kertoi vaikeista ajatuksistaan liittyen maailman tilaan.

– Viime aikoina sanojen löytäminen on ollut vaikeaa.

– Eläminen kahden maan välissä, uuden rakentamista samaan aikaan kun maailma murenee – se vaikuttaa siihen, mitä edes pystyy julkisesti jakamaan. Ja tuskin kukaan on menettänyt mitään, Anne kirjoittaa parin kuukauden takaisessa päivityksessään.

Muutamaa päivää myöhemmin Anne nautti näyttävästä auringonlaskusta Los Angelesissa, mutta sen jälkeen hänen Instagram-tilinsä hiljeni.

Kertoo syyn hiljaiselolleen

Nyt Anne on kuitenkin tehnyt paluun ja kertoo faneille, mikä sai hänet vetäytymään.

– Siitä on aikaa, kun olen päivittänyt mitään…pääasiassa siksi, että maailma tuntuu niin vihamieliseltä ja minun pienet ongelmani niin merkityksettömiltä, hän kirjoittaa englanniksi.

Viettelevät kuvat

Juontaja kertoo lepuuttavansa ajatuksiaan tällä hetkellä Kalifornian Topangassa. Tyynenmeren äärellä hän on löytänyt rauhan “karmeista uutisista, joita saamme lukea päivittäin”.

Anne on julkaissut pohdiskelevan tekstinsä kylkeen useita valokuvia itsestään. Rohkeissa otoksissa Anne patsastelee pikkuisissa narubikineissä ja mekoissa.

Kuvakarusellin viimeisessä valokuvassa kaunotar nojailee terassin kaiteeseen viettelevästi takapuoltaan esitellen.

Anne on ollut aiemmin otsikoissa Onlyfans-uransa tiimoilta. Tällä hetkellä hän veloittaa rohkean materiaalinsa seuraamisesta noin 25 dollaria kuukaudelta.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *