Anni Kärävä yllätti: ”Sikahyvä fiilis!”

Anni Kärävä oli kahdeksas freestylen big airin olympiafinaalissa.

Kärävälle asetettiin mitalitoiveita Milano-Cortinaan alkukauden hienojen suoritusten perusteella, mutta mitali jäi tällä kertaa haaveeksi, sillä hän oli samalla kahdeksannella sijalla myös aiemmin kisatussa slopestylessa.

Maalissa Kärävä kuitenkin hymyili aurinkoisesti.

– Sikahyvä fiilis! Hän huudahti.

Hän yllätti kolmannella kierroksella.

– Pääsin koittamaan uutta temppua. Se ei ihan vielä tullut, mutta lähellä jo oltiin.

Kyseessä olisi feikkitupla kaksitoista.

Kahdella ensimmäisellä kierroksella Kärävä teki tasolleen tyylipuhtaat hypyt, joista ropisi myös hienot pisteet. Finaalin taso oli vain niin kova, ettei niillä ollut asiaa edes lähelle mitalisijoja.

– Nautin siitä todella paljon, että sain tehtyä ekat temput hienosti ja tyylipuhtaasti. Silloin ne temput tuntuvat myös yleensä parhailta. Se on yksi pääasia laskemisessani, hän kertoi.

– Kaksi ekaa temppua loivat sitten tilanteen uuden tempun yritykselle. Olin, että nyt on tatsi päällä. Nyt mä vedän.

Kärävä kertoi, että olympiaurakan jälkeen hän haluaa viettää aikaa lajiporukan ja läheistensä kanssa. Kärävän vanhemmat ovat myös paikalla Livignossa.

– Se on se juttu.

Kisa oli jopa vaarassa peruuntua, kun Livignoon iski kunnon lumimyrsky. Kilpailu päästiin kuitenkin aloittamaan myöhässä.

Kärävä ei turhia stressannut.

– Ei se tuottanut suuria ongelmia. Meillä on niin olosuhderiippuvainen laji, että aikataulujen ja kisapäivien vaihtelu on yleistä.

– Sitä koittaa vain pysyä rauhallisena ja ajatella, että kisa voi olla milloin vaan.

0 seconds of 1 minute, 25 secondsVolume 0%

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *