Antti Railio vietiin ambulanssilla psykiatriselle osastolle – suorassa lähetyksessä tapahtui jotain kamalaa

Laulaja Antti Railiolla on takanaan raskas vuosi. Hän kertoo Siiri-vaimonsa kanssa vastoinkäymisistä Apu-lehdelle.

Tilanne kärjistyi keskellä hometalon remonttia. Vuosi sitten tammikuussa Antti Railio sai hermoromahduksen, ja psykoosin partaalla ollut laulaja vietiin ambulanssilla toipumaan psykiatriselle osastolle. Samalla hän sai lääkkeet paniikkihäiriöön ja ahdistukseen.

– Olin niin ahdistunut, että vain itkin ensimmäisen vuorokauden, Railio kertoo.

Oireilu jatkui vielä seuraavana kesänäkin, kun Railio palasi laululavoille. Hän koki ihmispelkoa, mutta Siiri-vaimo lohdutti.

– Silti vielä kesällä Tangomarkkinoiden finaalissa sain paniikkikohtauksen, kun kävelin lavalle. Se oli aika karmea hetki. Aivoni eivät olleet vielä täysin palautuneet, Railio muistelee Apu-lehdelle.

Laulaja kertoi hermoromahduksestaan ja mielenterveydestään Me Naisille viime syksynä. Railiolle on todettu nuorempana kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Uusissa tutkimuksissa kävi ilmi, että diagnoosi oli virheellinen.

– Adhd-piirteeni oli tulkittu maanisena käytöksenä, Railio kertoi.

Perhearjen kuormitus ja hometalon kallis remontti oli liikaa. Lopulta tammikuisen riidan aikana Railiolla omien sanojensa mukaan pimeni päässä. Hänen puheissaan vilahtelivat eroaikomukset ja itsetuhoiset aikeet.

– Se oli burnout. Olin psykoosin partaalla, Railio muisteli hermoromahdustaan Me Naisille.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *