Eronnut Pekka Hyysalo: Yhteiskuvat satuttavat

Motivaatiopuhujana tunnettu Pekka Hyysalo on ollut viime aikoina otsikoissa rakkauselämänsä tiimoilta. Entinen freestylehiihtäjä kertoi viime kesänä todellisia ilouutisia: hän oli löytänyt uuden onnen.

 Video: Julkkikset kertovat mitä kaunista, rietasta ja onnellista heillä on elämässään

Pekka paljasti alkaneensa seurustella yrittäjä Miina Varjosen kanssa. Pekka kirjoitti tuolloin Miinan hurmanneet hänet täysin. Kyseessä oli todellinen salamarakkaus, sillä verkosta toisensa löytänyt pari vaihtoi kihlat jo elokuussa.

Äkillinen ero

Marraskuussa Pekka kertoi avoimesti parin alkuhuuman olevan taaksejäänyttä elämää. Arki oli astunut kuvioihin, ja suhteessa oli ehditty kokea jo erimielisyyksiäkin.

Helmikuussa 2026 Pekka kertoi parin eronneen.

Nyt Pekka on tehnyt erikoisen tunnustuksen Threads-tilillään.

Tykkäykset sattuvat

Parin suhteen aikana he ehtivät ottaa ja julkaista Pekan Instagram-tilillä useita yhteiskuvia, jotka ovat yhä julkisia, vaikka niihin tulevat tykkäykset sattuvat.

– Mulla on vielä monia kuvia Instagramissa ex-puolisoni Miinan kanssa, joita en tahdo ottaa pois vaikka sattuu ihan pirusti, kun kuvat keräävät edelleen tykkäyksiä! Pekka kirjoittaa Threads-päivityksessään ja jatkaa:

– Yritän suhtautua niihin siltä kantilta, että kuvat ovat hienoja ja onhan Miina kaunis nainen. Meitä ei vain sittenkään ollut tarkoitettu toisillemme. Hienoa kuitenkin, että niistä elämän räjähdyksistä on kivoja kuvia.

Pekka on ohjannut julkaisut Threadsissä miinaräjähti -nimiselle kanavalle.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *