
Salatuissa elämissä Sallaa näyttelevä Hanna Kinnunen muistuttaa Instagramissa sarjan olevan fiktiota.
– Kaino muistutus kaikille, että mikään mikä Salatuissa elämissä tapahtuu, ei ole totta. Se on satua, Kinnunen kirjoittaa.
Kinnunen kirjoittaa, että Salatuissa elämissä tapahtuu juuri nyt hurjia asioita.
– Tunteita saa ja pitää herätä – silloin me ollaan kollegoiden kanssa onnistuttu tekemään just sitä mitä kuuluu, mutta fiktio on fiktiota, Kinnunen muistuttaa.
Salla on ollut mukana Salatuissa elämissä jo parikymmentä vuotta, ja hän herättää Kinnusen mukaan niin iloa, naurua, ärsytystä kuin vihaakin.
Kinnunen sanoo olevan etuoikeus, että hän saa näytellä tuollaista hahmoa.
– Mutta edelleen – minä ja Salla olemme eri henkilöitä. Toista meistä ei oikeasti ole edes olemassa.
Salatut elämät on fiktiivinen sarja, jota on tehty vuodesta 1999 lähtien.
Monet muutkin Salatut elämät -näyttelijät, kuten Esko Kovero ja Sami Uotila ovat vuosien varrella kertoneet, miten heidät sekoitetaan roolihahmoihinsa ja Salkkareiden luullaan olevan totta.
Teemu Lehtilä kertoi marraskuussa Iltalehdelle hänen roolihahmonsa Aaro Vaalanteen herättävän voimakkaita tunteita. Todellisuus ja fiktio menevät katsojilla sekaisin.
– Nyt tulee viestejä kotiin, että tapa itsesi ja vitun psykopaatti ja niin edelleen, Lehtilä paljastaa vakavana.
Kun roolihahmo oli miellyttävämpi, Lehtilä sai villasukkia ja ystävällistä palautetta.