Helena Koivu: Paljonkertova ulostulo

Helena Koivu avautuu tuoreista kuulumisistaan.

Arkistovideo: Helenan oikeudenkäynti

Seiska uutisoi viime kuussa Helenan rikostuomion lainvoimaisuudesta.

Turun hovioikeus ei myöntänyt valituslupaa Helenalle, jonka seurauksena tuomio kotirauhan häiritsemisestä ja salakatselusta jää voimaan. 

Tämän jälkeen Helenan liikkeistä ei ole kuulunut juurikaan mitään.

Nyt Helena on julkaissut rehellisen ja pohdiskelevan kirjoituksen Instagram-tilillään, jossa hän kertoo avoimesti jaksamisestaan ja viime aikojen tunteistaan.

Hyväksyntää ja reflektointia

Helenan mukaan monet ovat osoittaneet huolta hänen jaksamisestaan. Hän mainitsee hyväksyneensä sen, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä häntä tai hänen tilannettaan.

– Ehkä rehellinen vastaus ei ole yksi asia, vaan jotain, mihin on ajan kanssa joutunut kasvamaan. Olen hyväksynyt sen, että kaikki eivät ymmärrä. Eivätkä kaikki edes halua ymmärtää. Eikä niiden tarvitsekaan, Helena kirjoittaa.

Tekstissään Helena käsittelee myös inhimillisyyttä ja elämän ristiriitoja. Hän toteaa, että kaikkea ei voi selittää eikä kaikkea tarvitse pukea sanoiksi.

–  Ja jossain kohtaa on pakko päästää irti siitä ajatuksesta, että tulisi nähdyksi tai ymmärretyksi kaikkien silmissä. Se ei ole mahdollista, Helena kirjoittaa Instagramissa.

“Ei ole helppoa”

Helena kertoo kokeneensa vaikeita asioita. Nämä ovat saaneet hänet pysähtymään ja miettimään elämän tärkeitä kysymyksiä.

– Olen myös joutunut hyväksymään asioita, joiden ei pitäisi mennä niin kuin ne menevät. Että näkee ja kokee vääryyttä ja silti jatkaa eteenpäin. Se ei ole helppoa. 

Helenan mukaan usko on ollut voimaa antava turva.

– Se mikä on kantanut, on ollut se, että olen oppinut kaatumaan johonkin hetkeä suurempaan Jumalan käsiin ja nousemaan sieltä yhä uudelleen.

Syvempää pohdintaa

Kaiken keskellä Helena haluaa muistaa, että elämässä sekä ihmisissä on yhä hyvää. 

– Koska lopulta… vaikka elämä ei mene niin kuin sen pitäisi, se ei poista sitä, että elämä itsessään on lahja. Ja ehkä kaikki tämä, niin raskasta kuin se on ollut on myös opettanut jotain.

– Kyse ei ole voittamisesta tai häviämisestä. Tärkeämpää on se, ettei itse kovetu kaiken tämän keskellä. Kaikki, mitä olen halunnut, on se, että tässä maailmassa olisi enemmän hyvää kuin pahaa.

– Ja vaikka maailma ei aina ole sellainen, haluan silti uskoa, että se voisi olla, Helena päättää koskettavan somekirjoituksensa.

Seiska ei tavoittanut Helenaa kommentoimaan nykykuulumisiaan.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *