Janni Hussi latasi suorat sanat

Rallikartturi Janni Hussi, 34, on yksi Suomen suosituimmista sometähdistä.

Katso video – Janni kertoo uudesta kodistaan:

Hulppea sinkkukoti

Janni Hussi ja hänen silloinen aviomiehensä Joel Harkimo ilmoittivat erostaan heinäkuussa Instagramissa. Ex-parin kaksivuotinen avioliitto tuli virallisesti päätökseen 14. lokakuuta.

Lokakuussa uutisoitiin, että Janni on muuttanut uuteen kotiin. Hän asuu Helsingissä kolmikerroksisessa omakotitalossa villakoiransa Harrin kanssa.

Ex-kumppani Joel on viime aikoina yhdistetty Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssinopettajaan, Kastanja Rauhalaan. Kaksikko vietti yhteisen joulun Joelin perheen luona, ja vuodenvaihteessa he karkasivat yhdessä lomalle. 

Eilen (31.1.) Seiska kuitenkin uutisoi, että Joel on nähty deittisovellus Tinderissä.

Janni ja Harri-koira vuonna 2020.
Pasi Murto
Harvinainen ulostulo yksin asumisesta

Eronsa jälkeen Janni on pysytellyt varsin vaitonaisena yksityiselämästään. Nyt rallikaunotar teki kuitenkin harvinaisen poikkeuksen ja raotti yli 373 000 Instagram-seuraajalleen, millaista on asua kahdestaan Harri-koiran kanssa.

– Eikö ole tylsää asua koiran kanssa kaksin? Janni kirjoittaa julkaisussaan vapaasti suomennettuna.

Julkaisemallaan videolla Janni puuhailee kotitöitä ja ripustaa pyykkiä kuivumaan, samalla kun nappisilmäinen Harri seuraa uskollisesti emäntäänsä kaikkialle.

– En saa edes käydä vessassa yksin, Janni kirjoittaa kuvatekstissä.

Jannia on rallihommien, podcastin ja sosiaalisen median ohella nähty myös Nelosen ohjelmissa Koti koiralle ja The Box Suomi.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *