Koululaisten pihaleikille traaginen loppu: Lapsi kuoli

Imatran Vuoksenniskan koululla vakavasti loukkaantunut lapsi on kuollut, kertoo poliisi.

Poliisin esiselvityksessä selvisi, että koululaiset törmäsivät toisiinsa välitunnilla pihaleikkien yhteydessä torstaina 9. huhtikuuta. Kun törmäämisestä oli kulunut hetki, yksi koululainen tuupertui maahan.

Poliisi sai hälytyksen paikalle kello 10.43. Paikalle hälytettiin myös ensihoidon yksiköitä ja lääkärihelikopteri.

Lapsi kuoli myöhemmin sairaalassa.

Poliisi on selvityksen aikana tehnyt paikkatutkintaa, tutkinut videotallenteita ja kuullut asiaan liittyviä ihmisiä. Esiselvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Poliisi kertoi jo tuoreeltaan, ettei tilanteessa ollut käytetty tahallista väkivaltaa eikä kouluun tai oppilaisiin kohdistunut uhkaa.

Poliisi selvittää kuolemansyytä. Asiasta ei tiedoteta enempää. Poliisi ei kommentoi lapsen ikää tai sukupuolta.

Ihminen sairaalaan koululta Imatralla – Poliisi: Ei väkivaltaa

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *