Lotta Hintsa loukkasi itsensä alamäessä

Kansainvälisen tason vuorikiipeilystä itselleen ammatin tehnyt Lotta Hintsa on tutustunut pahoihin paikkoihin ja riskeihin. Nyt riski kuitenkin toteutui aivan kotinurkilla.

Arkistovideolla Lotan mies Sebastian Rejman kertoo kujeestaan

Lotta kertoo Instagram-tilillään kolmen kuvan tarinalla haveristaan.

Tarina alkaa suorastaan filosofisesti. Kantapään kautta opittu huomio tuli Lotan mieleen viime keskiviikkona.

– Pari päivää sit sanoin puolisolle että joskus elämä tuntuu kuin umpijäisiltä alamäiltä Pyhä-Luosto-hiihdolla. Vauhdin hurma on hauskaa niin kauan kunnes tajuaa että on menettänyt kontrollin ja painaa täyttä vauhtia kohti mutkaa, Lotta aloittaa kuvatekstinsä.

Ensimmäisestä mutkasta vielä selviää, mutta toisessa vauhti on jo niin luja, että täytyy ihan itse kaataa itsensä, jotta tilanne ei enää pahenisi, Lotta pohtii.

Osuma häntäluuhun

Lotta on tullut tunnetuksi piinkovasta älystään ja harkintakyvystään. Niitä vuorikiipeily on jalostanut, mutta on hyvä muistaa Lotalla olleen myös kodinperintönä taipumusta.

Olihan isä Aki Hintsa tunnettu formulalääkäri ja supertason urheilijoiden potentiaalin koutsaaja.

Silti puolisolle, näyttelijä Sebastian Rejmanille lausuttu ajatelma ei syntynyt siitä, että Lotta olisi menettänyt elämänhallinnan.

Kyseessä oli parin viikon takainen ihan tavallinen hiihtolenkki, jolla lotta loukkasi arkisen paikan: takalistonsa.

– Häntäluu on vieläkin kipeä, Lotta kirjoittaa kolmiosaisen Instagram-julkaisunsa avauskuvan päälle.

“Kivaa kun saa rauhassa kaatuilla”

Kolmen otoksen kuvakimaran toisesta otoksesta selviää, että parin viikon takainen hiihtolenkki ei ole tehnyt yhtä vahinkoa. Peräti 33 kilometrin mittaisella lenkillään Lotta arvioi kaatuneensa viitisen kertaa.

Toipumisen eli resilienssin mestarina Lotta kuitenkin suhteuttaa keskimäärin seitsemän kilometrin välein tapahtuneet mukkaamiset todellisuuteen.

– Itse asiassa teki hyvää tälle 37-vuotiaalle ruholle käydä taas kokeilee, miltä se kaatuminen tuntuu, kuuluu kolmannen ja viimeisen kuvan sitaatti.

Tosin ruhoksi harva nimittäisi vuorikiipeilijän trimmattua työvälinettä. Lotan suhteutus kuitenkin liittyy ilmeisesti odotusaikaan enemmän kuin tilanteisiin maailman vuoristohuipuilla.

Niin ainakin Lotan lopetus kuvatekstissä antaa ymmärtää.

–  Mut siis oikeesti oli vaan niin kivaa ku sai taas rauhassa kaatuilla ku raskaana piti varoa niin paljon

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *