Viva: Eppu Nuotio ei koskaan aiemmin ajatellut parisuhteensa ikäeroa – Nyt arki on muuttunut täysin

Kirjailija Eija-Riitta ”Eppu” Nuotio, 64, ja hänen puolisonsa, ohjaaja Kurt ”Kurre” Nuotio, 86, ovat viettäneet yhdessä jo yli neljä vuosikymmentä.

Eppu kertoo Vivan haastattelussa, kuinka ei ole koskaan ajatellut pariskunnan ikäeroa – paitsi viime vuosina. Kurt sai neljä vuotta sitten aivoinfarktin, jonka jälkeen aihe on tullut uudella tapaa tapetille.

– Nyt olen pohtinut vanhenemista ja terveyden haurastumista paljonkin. Ei tällaisia asioita osaa ennakoida, todellisuus yllättää aina, Eppu pohtii lehdessä.

Kurt kuvaili lehdelle pariskunnan ensitapaamista, jolloin ”vedonlyöntikertoimet olivat suhteen kestämisen puolesta heikot”. Hän kertoo Epun olleen tuohon aikaan hauras pikkulikka, kun hän itse oli jo keski-ikäinen konkari.

Nyt pariskunnan työnjako on muuttunut täysin. Kurtin tapapaino ei ole entisellään, eikä hän esimerkiksi voi liikkua yksin ulkona huonolla kelillä. Vastuu arjen askareista on jäänyt miltei täysin Epulle.

Aluksi hän kertoi esimerkiksi jännittäneensä, kuinka puolison itsetunto kestää kuskin vaihtumisen.

– Olen saanut elää Kurren kanssa yli neljä vuosikymmentä. Hän on kannustanut ja tukenut minua sekä pitänyt kaikin puolin huolta, joten nyt on minun vuoroni ottaa vastuu, Eppu sanoo.

Hän huomauttaa, että vihkikaavassakaan ei puhuta pystymisestä, vaan siitä, että tahdotko. Epun mukaan rakkaus on tahtomista ja tekoja.

Pariskunta kertoi aiemmin Anna-lehdelle tapauksesta, joka herätti pohtimaan parin ikäeroa. Vuonna 2018 pari asui vielä Berliinissä, jossa helteiden aikaan Kurt oli nukahtanut parvekkeelle auringonpaisteeseen.

Yöllä nousi korkea kuume. Syyksi paljastui lämpöhalvaus, joka vei Kurtin vuodepotilaaksi yli kuukaudeksi.

– Pelästyin viimekesäistä sairastumistani. Tajusin, että olisin voinut kuolla, kävin jo jossain taivaan porteilla. Eppu sanoo, että olen keksinyt taivas-jutun, mutta melko rajalla minä oikeasti kävin, Kurt kertoi tapahtumien jälkeen.

Related Posts

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Täydelliпeп esitys, Liпda ja Pete! Yleisö villiпä

Eυroviisυjeп voittaja selviää kello 22.00 alkavassa lähetyksessä. IS seυraa fiпaaliп tapahtυmia hetki hetkeltä. Eυrovisioп laυlυkilpailυп fiпaali käydääп laυaпtaiпa ja Sυomeп viisυedυstajat Liпda…

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Näkökυlma: Kaikkieп aikojeп viisυpettymys päätyi hämmeпtävääп aпteeksipyyпtööп

Sυomeп sijoittυmiпeп kυυdeппeksi oп kaikkieп aikojeп koviп viisυpettymys, kirjoittaa toimittaja Mari Pυdas.

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Jaппi Hυssi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät hυhυt ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Saппa Mariпilta paljoпkertova päivitys – jυlkkikset villiiпtyivät laυaпtai-iltaпa

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Sanna Marinilta paljonkertova päivitys – julkkikset villiintyivät lauantai-iltana

Laυaпtai-iltaпa (16.5.) Eυroopassa ja mυυallakiп maailmassa kerääппytääп telkkareideп ääreeп jäппittämääп, kυп Pete Parkkoпeп ja Liпda Lampeпiυs kisaavat Eυroviisυjeп voitosta. Video: Peteп ja Liпdaп kaυпiit saпat toisistaaп Kisaviisυ Liekiпheitiп kapυsi пopeasti vedoпlyöпtitilastojeп ykköseksi, ja…

Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Sitkeät huhut ovat totta!

Helsiпgiп Kalasatamassa kυυltiiп keskiviikkoпa mieleпkiiпtoisia υυtisia. Jaппi Hυssi ikävöi Harri-koiraa työmatkoilla: Jυhlavassa tiedotυstilaisυυdessa paljastettiiп, että Teemυ Sυпiпeп ja Jaппi Hυssi edυstavat tυliterää rallitallia Sυomeп MM-rallissa. Kyseessä oп kotimaiseп leasiпgaυtoyhtiö Secto Aυtomotiveп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *